Kerkon Sana
perjantai 13. kesäkuuta 2025
Kaksiökausi ja kirmiöiden löytäminen
perjantai 14. helmikuuta 2025
Oletkos huomannut
Linnut ovat kerkkopyhimyksiä, sen me tiedämme. Kerkkopyhimysten ympäröimänä yksilö kokee vähemmän nyrmettä.
Kaksiot ovat keskeinen syy nyrmeeseen. Elämme parahillaan kaksiokautta.
Kaksiokausi on pohjoisessa nimenomaan silloin, kun suuri osuus kerkkopyhimyksistä on muualla. Kun linnut palaavat, kaksiot muuttuvat lievemmiksi kaksiöiksi.
Muistakaamme osoittaa kiitollisuutta niitä kerkkopyhimyksiä kohtaan, jotka meitä kaksiokauteen jäävät suojelemaan. Älkäämme kuitenkaan missään nimessä paheksu muuttolintuja, koska ne keräävät voimia ollakseen kaksiökautena meitä auttamassa, kun talvilintujen voimat hiipuvat.
perjantai 17. tammikuuta 2025
Ilmoitus tulevasta talvikokouksesta
Herkko Sumunen: Kerkkoon valaistumiseni ja nyrmeen loisteliaisuus
Tämä kirjoitus koskee nyrmettä ja sen ylitsevuotavaa kauneutta, mutta koen velvollisuudekseni ensin esittäytyä jokaiselle kerkolle. Olen ollut Anis Järjen suuressa kerkkosuojeluksessa jo varmasti vuosien ajan, mutten ole ennen vielä löytänyt sisältäni kerkon voimaa. Kerkkomaisteri Anis Järki on minua valaissut aktiivisesti kerkosta jo monien kuukausien ajan, ja olen kokenut elämäni parantuvan jatkuvasti tästä uudesta alusta lähtien. Kerkon merkitys elämässäni on ollut vahvaa, mutta vasta viime päivinä aloin pohtimaan kyrmeen ja nyrmeen tasapainoa elämässäni.
Kerkon löytämisen jälkeen elämäni on saanut positiivisen sävyn, ja nyrme on ollut helppo voittaa ajattelemalla kyrmeisiä ajatuksia. Kerkkoelämäni on kuitenkin vasta lähtökuopissaan, jonka takia en ole aivan täysin ennen ymmärtänyt nyrmylyksen merkitystä. Eilen keskustellessani kerkkomaisteri Aniksen kanssa pääsin vihdoin sisälle nyrmylyksen saloihin ja ymmärsin myös nyrmäleiden tarkoituksen meidän elämässämme.
Kerkkomaisteri valaisi minua ja ohjasi minut löytämään nyrmylyksen syvimmän tarkoituksen. Maisteri Anis Järki kirjoitti omassa tekstissään Nyrmylys - Mistä on kyse? (14.11.2024) siitä, miten nyrmylyksen mukaan mikään ei ole itsessään pahaa. Tekstissä lausutaan myöskin, että “Edes nyrme ei siis ole paha, vaan nyrmeen ja sen kohteen interferenssi.” Tajusin, etten voi tuntea esimerkiksi vihaa nyrmäleitä kohtaan, sillä heidän ja minun ajatukset ovat vaan erilaisissa vaiheissa. Jonain päivänä entinen kokemani nyrmäle saattaakin muuttua kyrmäleeksi, kun päädymme samaan aallon vaiheeseen. Tämä johdatteli minut ajattelemaan nyrmeen kauneutta, josta haluankin teille kertoa.
Nyrme on usein ajatuksissamme kovin negatiivinen asia, mutta pitää huomioida, kuinka paljon nyrme ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Kun tunnemme nyrmettä jotakuta kohtaan, varmistamme, ettemme joudu huonoon tilanteeseen heidän kanssaan. Nyrmeen tarkoituksena jokapäiväisessä elämässä onkin ehkä vahvistaa kyrmettä varmistamalla, etteivät meidän ja nyrmäleiden väliset heikentävät interferenssit pääse häiritsemään meitä.
Nyrme on siis oikeasti tarkoitettu suojelemaan meitä. Kun nyrme valtaa mielen, voi ryhtyä ajattelemaan kaikkia hyviä asioita, joita tämä nyrmeen tunne saattaa tuoda mukanaan. Kun nyrmäle yrittää vaikuttaa sinuun ja ajatuksiisi, voit muistaa, että jonain päivänä luultavasti olet tämän henkilön kanssa kaukana entisestä heikentävästä interferenssistänne, ja koet hänet kyrmäleenä. Nyrmeen voi kokea lohduttavana tunteena, kun tietää, että se pyrkii vain auttamaan sinua.
Muistakaamme kaikki siis tämä nyrmeen positiivinen vaikutus elämäämme, ja ymmärtäkäämme yhteisesti nyrmäleitä, sillä he eivät välttämättä ole tehneet mitään täydellisen epäkerkkoisaa.
torstai 16. tammikuuta 2025
Kymrejulistus
Hyvät kerkkokansalaiset. Minun täytyy ilmoittaa eräs nyrmehys. Kymre on vahvistunut viime aikoina. Niin se vain on.
Mikä on kymre?
Miksi kymreellistymistä tapahtuu?
Kymre tällä hetkellä
perjantai 20. joulukuuta 2024
Mikä kerkko edes on?
Tämä kirjoitus on tarkoitettu juuri sinulle, joka ihmettelet tätä kaikkea kerkkoa. Saatat miettiä, ettei tässä ole mitään järkeä. Saatat ihmetellä, miksi ihmiset kuhisevat kerkon ympärillä kuin kärpäset hunajakakun kimpussa.
Kerkko tarkoittaa onnellisuutta. Kerkko tarkoittaa hyvyyttä. Kerkosti ajatteleva elin saa innostusta pienistä asioista, jotka saattavat vaikuttaa valtayleisölle täysin turhanpäiväisiltä. Kun alkaa ymmärtämään kerkkoa, alkaa saada valtavia innostuksen purkauksia. Niiden jälkeen ei ole enää epäselvää, miksi ihmiset kannattavat tätä aatetta.
Kyrme, nyrme, myrme, kirle ja vyrme. Nämä ovat esimerkkejä kerkkotunteista. Ne ovat tunteita, joita on vaikea selittää muilla sanoilla. Kerkkolaiset ovat huomanneet elämänlaadun parantuneen, kun tunteita on ollut helppoa pukea sanoiksi.
Muuta selitystä en kerkon kannattajamäärälle keksi. Muuta selitystä en kuitenkaan koe tarvittavan, koska tämä selitys on täysin riittävä. Ketään ei kerkkoon pakoteta. Ihmiset hakeutuvat kerkkoon ja huomaavat sen ihanuuden - siinä piilenee salaisuus.
Kerkkomaisteri Anis Järki kiittää ja kuittaa
-/---/-/..-/..-/...//---/-.//...-/.-/../-.//.--././..-/-.-/.-/.-../---
Kerkonpäivä 20.12.
Kaksio
Miten toimia, jos olet kaksioiden ympäröimä?
1. Totea, että ympärilläsi on kaksio. Pelastumisen kannalta on hyvin tärkeää, että tiedostat tilanteen ja sen vakavuuden. Jos yrität kieltää kaksion olemassaoloa, se alkaa piinaamaan sinua entistä tehokkaammin.
Hyvä tietää
torstai 21. marraskuuta 2024
Marraskuun nyrmehydet
Hei arvoisat lukijat,
Minun täytyy nyt valitettavasti ilmoittaa muutamasta suru-uutisesta. 14 marraskuuta kadulla täyden kaupungin liikenteen keskellä havaittiin syvässä unessa kerkon yhden pyhimyksen. Pipeleon siinä lepäsi, hän keräsi voimiaan suureen tulevaan matkaan. Matkaan jota Pipeleon ei olisi voinut missään pahimmassakaan painajaisessaan ennustaa. Hänellä oli matka kerkonyleiskunnallisenvalaistumisen maailmaan. Vaikka kyseinen asia on ikävä ja nuhruinen, on se silti hyvä näin.
Pipeleon on nyt vapaa. Se lentää vapaasti kerkon ohjaamalla tuulella. Lennoilla se laajentaa kerkko imperiumia ja ihanuutta. Pipeleonin arvoisa sana leviää: “Koska olen nyt vapaa kuin lintu, Ja tätä lintua et voi muuttaa, Oh-oh-oh-oh-oh-oh-oh-oh”. Jäsenille Pipeleon pysyy suurena ja yleellisenä ajan laskennan loppumiseen asti.
Toisen suru uutisena kerron Popaton papan elintoimintojen päättymisestä viimeviikon mercredinä Popaton papan elämä oli pitkä ja ghettoinen 6.9.1946-33.7.2025. Edesmenneestä P.Papa on levinnyt juoruja, että tämä olisi saanut yliannostuksen “RimabotulinumtoxinB” kyseistä huumeesta. Juorut ovat väärin sillä elintoimintojen lopusta tehdessä todistuksesta todistettiin, kuinka kyseessä oli “amifasaattinenhehefetamiini”. Tämä aiheutti välittömän lamaantumisen.
Niinkuin Pipeleon myös Popaton papa myöskin onneksemme liittyi kerkonyleiskunnallisenvalaistumisen maailmaan. Papa pystyy siellä myös liitämään ja ulottumaan sanaansa: “Kun keskityt hetkeen, löydät todellisen itsesi.”. Onneksemme Papa myös jätti meidän iloksemme maanpäällisiä kerkko hengen; hänen lapsen: Popelinbo Uncle Jeff. Rakastavainen ja suojaava on hän.
PS. Rauhanlähettiläänä ymmärrän surunne, mutta kerkko pyhimykset eivät tätä toivo, he hymyilevät ja katsovat yleelliseltämaailmaltaan alas, kun he näkevät kerkon leviävän 🙂. Tulemme muistamaan Pipeleonin sekä Popaton papan lopullisen maailman tuh^tuah ahtamisen jälkeenkin.
YT: Amerto Terkkoppaani, Rauhal lähettiläs
Virallinen yhteydenoton sähköposti: amskubamsku0@gmail.com
Adresse:34567:ṕ̷͔͘͜i̵̜̓̇̈́e̷͌̑͆͜m̶͙̘̃p̴̟͛͘è̸̻̺͝l̶̡̳̗͌ó̸̧͈,̵̪̀̍͒ ̵̝̎̀̃ͅk̷̛͙͊́ŗ̷̪̣̈â̷̰̍̂t̷͉̽̚y̵̰͈̆͜ḿ̸̮͎̺ẹ̴̱̪̎́,̸̦̜̔̉ ̶̩̤͍̅t̸͎̪̹̄y̷̢̳̰̅̐h̷̺̒͆t̷̺̆y̴̨̬̏̆͝ḧ̵̟̳́t̷̳̋̕u̷̠̾o̶̘͊,̷̰̑̀ ̵̞̹́͠s̶͓̺͍̋͛l̵̼͉̑ȁ̸̰̲̯͝i̶̱͉͆ͅb̵̨̤̤̌͛i̴̻̬̓͂ì̵̪͓̂̚n̸̮̜̮̓̂ț̸̇u̸̧̱̫͐m̵̧͉̆̎ị̵̘̾̔̚n̶̋͋̕͜ě̸͉n̸͇̾̿,̴̗̉̋͒ ̸̧͔̋͂ͅ
Error:Unidetifed:Solve:Problem:KerkkoNetwork:Miskhael:JAlka
Solved:Yes:GG:sagomorotter@gmail.com
Q:SEED:%&%#)”75278298:N36:71E:ADRESSE?:KEYS:LOCATION?:Mum
lauantai 16. marraskuuta 2024
Kerkkojen leiriin - cover by McJenkka
Eku McJenkka: Saanen esitellä arvon kerkko herrasväelle ihka aidon coverin rakkaan Juice Leskisen biisistä:
Ja jumalatkin kerkko loi omiksi kuvikseen
Hän synnyttää ja kuolee pois ja syntyy uudelleen
Ja taivasta hän pystyttelee kerkko henkineen
Jotka lukee kerkon kirjaa ja miettii: "Mitä mä teen"
Ja turhaan vaikenevat kerkot maastaan
Joka päivä nyrme haukkaa palan maailmastaan
Ja mä kerkoilta kysyn ja muille vastaan
Kerkkojen leiriin
Kerkkojen leiriin
Kerkkojen leiriin
Siellä kaikilla on niin mukavaa
Jipii!
Mä kuulun järjestöön
Jipii! Mun hyvä on
Se kaikki huolet kantaa
Wow!
Mä olen huoleton
Se tekee mulle talon
Jee! Se hankkii puolison
Voi jee!
Mä annan kaiken käsiin sen jumalolennon
Joka päivä versoo ideat meihin kyrmeen
Joka päivä Donald Trump löytää nyrmeen
Eikä tätä tietä mennä idylli placeen vaan
Kerkkojen leiriin
Kerkkojen leiriin
Kerkkojen leiriin
Siellä kaikilla on niin mukavaa
Oppositio
Tervehdys kaikki kerkkolaiset ja kaikki muutkin!
Olette saattaneetkin jo huomata, että edellisessä Kerkkokerhon kokouksessa päätettiin perustaa kerkon oppositio. Olen ilomielin valmis aloittamaan toiminnan.
Opposition tarkoitus on kyseenalaistaa Kerkkokerhon päätöksiä ja ehdottaa vaihtoehtoisia ideoita. Näin varmistetaan, että emme harhaudu kerkon osoittamalta tieltä, ja että kaikki mahdollisuudet otetaan huomioon. Opposition tehtävä on tärkeä, koska se tuo yhteisömme erilaiset mielipiteet kuuluviin. Oppositio ei ole Kerkkokerhon kilpailija tai vihollinen vaan työskentelykumppani ja hyvä kaveri.
Olisi hienoa, jos oppositioon liittyisi enemmän kerkkolaisia. Oppositioon voi myös olla yhteydessä ja pyytää sitä tuomaan esille joku havaittu epäkohta. Kummassakin tapauksessa ole yhteydessä sähköpostiosoitteeseen: sagomorotter@gmail.com
Akroma Jempalo
torstai 14. marraskuuta 2024
Kerkko - kultainen löytö
Se taisi olla kahdeksatta luokkaa, kun minä (Anis Järki) ja ystävättäreni Alarkela Karkelo olimme päätyneet hyiseen metsään lauantaipäivän ajaksi. Päivä tuntui harvinaisen pitkältä ja ikävältä. Kyseinen ajankohta jäi kuitenkin ikimuistoiseksi, koska löysimme silloin kerkon.
Oli kylmä, joten havaitsimme asioita erikoisella tavalla. Kun löysimme kerkon käsitteen, se tuntui oikealta. Olimme etsineet jo pitkään sanaa, joka kuvailisi ajatusmaailmaamme. Pian löydön jälkeen aloimme toteuttamaan kerkkoa. Alkuperäinen pääidea oli sivistys. Upotimme pääkoppiimme ihmeellistä tietoa monesta kolkasta. Kerkon mahtava energia piti uteliaisuutemme yllä.
Jatkoimme jauhamista ja pian olimme nousseet omissa elämissämme ylemmille tasoille. Vaikka tarkoitus kaiken takana ei ollut selkeä, sellainen tuntui yhtäkkiä olevan. Janosimme tietoa. Avasimme aivomme ja kaadoimme sinne iltaisin sivistävää ainesta. Pian kerkon päämerkitys kuitenkin muuttui. Aloimme miettiä elämää hiukan laajemmin. Hmmmm…. onnellisuus? Jopas jotakin. Onnellisuus on aika tärkeä juttu. Onko se ainut tärkeä juttu? Saattaa olla, koska jos et ole onnellinen, missä on pointti? Missä on kaiken pointti?
Täten aloimme elää Karkelon kanssa kapinakautta. Tavallinen arki ei riittänyt meille, koska mielessämme olivat nyt vähemmän pintapuoliset asiat. Vietimme aikaa miettien elämän syvimpiä asioita. Irtauduimme siis elämästä ja saatoimme vaikuttaa hieman ulkopuolisilta. Jälkeenpäin ajatellen mielestäni tämä kausi oli hyvin tarpeellinen. Se oli siirtymä siihen, kuinka laajasti olemme ymmärtäneet kerkon nyt. Se oli edellytys nykyiselle kerkkomaisteriudellemme.
Kerkko on ollut ja on aina oleva. Koen suurta kiitollisuuden tunnetta siitä, että olen saanut ymmärtää kerkon tässä elämässä. Kerkko piilee kuitenkin kaikkialla, ja jotkut ovat voineet löytää sen eri nimellä.
Kiitos sinä arvokas lukija, että luit matkastamme kerkkoa kohti.
Kerkkomaisteri Anis Järki kiittää ja kuittaa.
Nyrmylys - mistä on kyse?
Kerkon pyhä Yrtti loi aikoinaan Potatiksen, joka rakasti kaikkea. Hän näki kaikessa hyvää. Kasvaessaan Potatis väsäsi kuuluisan Nyrmylys-teorian, jota käsittelen tässä tekstissä.
Nyrmylyksen mukaan mikään ei ole itsessään pahaa. Kaksi itsessään hyvää asiaa voivat vain vaikuttaa pahoilta, koska ne eivät sovi hyvin toisiinsa kyseisellä hetkellä. Ne ovat aallon vastakkaisissa vaiheissa, jolloin ne synnyttävät kohdatessaan heikentävän interferenssin. Kumpikaan asioista ei siis ole itsessään paha, vaan nyrme eli huonolta vaikuttava energia kumpuaa niiden yhdistelmästä.
Joidenkin elämää Nyrmylyksen tajuaminen ei muuta mitenkään. Minä olen kuitenkin alkanut katsomaan ympäröivää maailmaa hennommalla silmällä tämän teorian oppimisen jälkeen.
Näen pyörremyrskyssä paljon kauneutta. Se on mahtava pyörivä kokonaisuus, niin vahva mutta niin heikko. Meidän ilmoillemme ajautuessaan se kuitenkin aiheuttaa tuhoa. Nyrmylyksen mukaan tämä tuho tapahtuu interferenssikerroksessa. Myrsky ei itsessään tehnyt tuhoa. Myrskyn ja tuhon kohteen oleminen samassa paikassa samaan aikaan aiheutti tuhon.
Kyllä, näen myös jokaisessa eliössä hyvyyden. Jokaisessa. Joidenkin heidän sisään on valitettavasti laskeutunut nyrme.
Pahuus on vain mielipide. Mikä on sinun mielestä hyvää ja mikä pahaa?
Edes nyrme ei siis ole paha, vaan nyrmeen ja sen kohteen interferenssi. Potatis rakastaa nyrmeä. Potatis rakastaa kaikkea. Ollakko vai eikö olla kuin Potatis? Siinä pulma.
Kerkkomaisteri Anis Järki kiittää ja kuittaa